Linkosuo ja Poppamies yhdistivät voimansa – lopputuloksena tulisen rapea snacks-uutuus, joka on täydellinen dippailuun 

Linkosuon Leipomo Oy ja Poppamies Oy yhdistävät voimansa tuomalla kauppoihin tulisen rapeita uutuuksia. Kevään uutuustuotteet ovat mausteisia snackseja, joiden uniikki muotoilu tekee herkuttelusta entistä helpompaa – muotoilu on nimittäin suunniteltu dippailu edellä.

Uudessa tulisen mausteisessa Linkosuo x Poppamies -sarjassa on kaksi liekehtivää makua: Toisessa maistat paahteisen chipotlen ja uljaan valkosipulin komean yhdistelmän ja toisessa kiivaan habaneron ja sielukkaan cheddarin pyhimmän olemuksen. Makumaailma määrittyi kuluttajatutkimuksen ja tiukan makuraadin arvioinneilla.  

”Olimme tunnistaneet jo aikaisemmin, että Linkosuon ruissnacks -tuotteita fanittavat kaikista eniten voimakkaammista ja täyteläisemmistä makumaailmoista pitävät henkilöt. Tutkimme kohderyhmää kiinnostavia makuyhdistelmiä kuluttajatutkimuksen avulla ja selvisi, että etenkin juustoiset ja valkosipuliset maut houkuttelivat. Snacksien käyttötapoihin kuuluu vahvasti dippailu ja pohdimme paljon myös tuotteen muotoa, jotta se sopisi hyvin dippailuun”, kertoo Linkosuon Leipomo Oy:n kehitysjohtaja Suvi Urvikko-Mäkivaara

Uudenlainen makuelämys syntyi paikallisin voimin 

Luodakseen täydellisen tuotteen, Linkosuon Leipomo Oy yhdisti voimansa toisen pirkanmaalaisen yrityksen kanssa. Poppamies tiedetään tulisista tuotteistaan, mutta myös asiantuntemuksesta maustamisen saloihin. Uutuustuotteet onkin höystetty Poppamiehen ”mustalla magialla”. 

”Poppamies sijaitsee Linkosuon tapaan Kangasalla ja on erittäin tunnettu loistavista kastikkeistaan ja mausteseoksistaan. Tunnistimme samankaltaisuuksia kohderyhmissämme ja saimme idean kehittää uudet snacks-maut yhteistyössä. Me Linkosuolla keskityimme rapean ja juuri oikean muotoisen snacksin kehittämiseen ja Poppamies paneutui maustemakujen luomiseen. Yhteistyössä erityisen hienoa on ollut huomata samankaltainen ketterän tekemisen meininki ja intohimo hyviin makuihin”, Urvikko-Mäkivaara toteaa. 

Snacksit sopivat täydellisesti illanviettoihin ja kisakatsomoihin dippailtavaksi, tai suoraan pussista herkuteltavaksi heti marketin parkkipaikalla. Tuotteet löytyvät sipsihyllystä K-ryhmän ja S-ryhmän hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista huhtikuusta 2023 lähtien. 

Lisätiedot ja tiedustelut: 

Tanja Heikkilä 

Markkinointipäällikkö 

tanja.heikkila@linkosuo.fi 

puh. +358451498544 

Linkosuo x Poppamies Cheese & Chili 120 g 

Uunipaahdettuja juuston ja chilin makuisia ohuita ruissnackseja. Ainesosat: Täysjyväruis 50 % (ruisjauho, ruislese), vehnäjauho, mausteseos [maltodekstriini, juustojauhe (mm. cheddar), sokeri, chilipippuri, herajauhe (maito), sipuli, aromit, tomaatti,aromi (sis. maito), paprika, kermajauho, mausteet (valkosipuli, habanero), happamuudensäätöaineet (maitohappo, sitruunahappo), maitoproteiini, herapermeaatti (maito)], kasviöljy (rypsi ja rapsi vaihtelevina osuuksina), vesi, vehnäproteiini, siirappi, suola, hiiva.

Lue lisää >>

Linkosuo x  Poppamies Chipotle & Garlic 120 g  

Uunipaahdettuja valkosipulin ja paahdetun chilin makuisia ohuita ruissnackseja. Ainesosat: Täysjyväruis 50 % (ruisjauho, ruislese), vehnäjauho, mausteseos [mausteet (tomaattimehutiiviste, chipotle chili, valkosipuli), sokerit (dekstroosi, ruokosokeri), perunatärkkelys, herajauhe, suola, aromit (hiivauutteet, valkosipuli, paprika), happamuudensäätöaineet (maitohappo, kalsiumlaktaatti)], kasviöljy (rypsi ja rapsi vaihtelevina osuuksina), vesi, vehnäproteiini, siirappi, suola, hiiva.

Lue lisää >>